Sosiaaliturvasta vastaavana ministerinä minulta kysytään usein niin kutsutuista kannustinloukuista eli tilanteista, joissa työn tekeminen ei ole taloudellisesti kannustavaa.
Kaikki haluavat, että työnteko kannattaa. Kannustinloukkujen purkaminen onkin ollut Suomessa politiikan agendalla jo vuosikymmeniä ja myös monia toimenpiteitä on tehty niin aiempien kuin tämänkin hallituksen toimesta. Työllistymisen taloudelliset kannustimet ovatkin parantuneet 1990-lukuun verrattuna.
Jonkinlaisia kannustinloukkuja on väistämättä olemassa, mikäli haluamme pitää sosiaaliturvan inhimillisellä tasolla. Kannustinloukkua kuvaava niin sanottu työllistymisveroaste laskee, jos etuuksien tasoa leikataan, mutta samalla köyhyys ja eriarvoisuus syvenee.
Mikäli sosiaalipolitiikassa keskitytään voimakkaasti vain kannustinloukkujen minimointiin, on seurauksena sellaista kiihtyvää eriarvoistumista, jota esimerkiksi Yhdysvalloissa on nähty, ja joka horjuttaa koko yhteiskunnan kestävyyttä.
On kuitenkin yksi ryhmä, jonka kannustinloukuista Suomessa ei ole puhuttu tarpeeksi ja se on ylivelkaantuneet. Vuoden 2020 aikana ulosottovelallisia oli yhteensä 568 000 eli joukko ei ole pieni.
Tässä joukossa on myös paljon työttömiä, joiden työllistymisen taloudellisia kannusteita olisi helppo parantaa. Hallitus linjasi kevään 2021 kehysriihessä, että ulosottovelallisten asemaa tullaan parantamaan joko ulosoton suojaosuutta korottamalla vähintään takuueläkkeen tasolle tai muulla vähintään yhtä tehokkaalla toimenpiteellä. Tarvitaan siis toimia, jotta velalliselle jäisi työtuloista nykyistä enemmän käteen.
Samalla selvitetään ulosottovelan lopullisen vanhentumisajan lyhentämistä, mikä antaisi uuden alun monelle toivottoman oloiseen tilanteeseen joutuneelle. Vasemmistoliiton vuosia ajama maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentäminen on jo päätetty ja tulossa voimaan kesällä 2022.
Päätöksiä uusista toimista tarvitaan nopeasti, sillä koronakriisi näyttää lisänneen ylivelkaantuneiden määrää. Kasvua ulosotossa olevien määrässä vuonna 2020 oli 6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Ylivelkaantumisen seuraukset ovat yksilölle usein pitkäkestoisia ja traagisia, ja siksi ilmiöön on pureuduttava myös ennaltaehkäisevästi. Korona-aikana on säädetty kuluttajaluottojen, eli ns. pikavippien, väliaikaisesta korkokatosta, jonka pysyväksi asettamista tulisi harkita.
Ennen kaikkea yllättäviin taloudellisiin vaikeuksiin on saatava tukea, jotta ongelmat eivät pääse syvenemään. Siksi jokaiseen kuntaan tarvitaan sosiaalinen luototus ja joustavampaa harkinnanvaraisen toimeentulotuen käyttöä. Yhteiskunnan näkökulmasta on halvempaa tukea yksilöä hädän hetkellä kuin vasta siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo päässeet syventymään.
Työllisyystoimista puhuttaessa en usko sosiaaliturvan leikkaamisen tai työttömien kurittamisen toimivan. Vuosina 2016-2017 toteutetussa perustulokokeilussa huomattiin, että perustuloa saavat henkilöt tekivät yhtä paljon töitä kuin sanktioidenkin piirissä olevat ja hakeutuivat aktiivisesti esimerkiksi työvoimapalveluihin. Aktiivimalli taas lisäsi ihmisten turhautumista, mutta tuskin työllisyyttä. Huomiota onkin kiinnitettävä työttömyyden todellisiin syihin eli työpaikkojen määrään, työttömien työkykyyn, työvoimapalveluihin ja riittävään osaamiseen. Kannusteiden osalta sadat tuhannet ulosotossa olevat ovat nyt se joukko, jotka ansaitsevat päättäjien huomion niin työllisyyden kuin reilun yhteiskunnankin nimissä.
Julkaistu Kalevan paikallislehdissä marraskuussa 2021
