Vuosi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan

Maailma muuttui monella tapaa 24. helmikuuta päivälleen vuosi sitten, kun aamuyön tunteina Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Venäjän täysin tuomittava hyökkäys Ukrainaan järkytti meitä kaikkia syvästi. Venäjän kehitystä autoritaariseksi demokratiaa ja ihmisoikeuksia tarpeidensa mukaan polkevaksi valtioksi oli toki seurattu jo vuosia. Krimin miehitys vuonna 2014 oli taas selkeä merkki siitä, että Venäjä on valmis edistämään omia geopoliittisia intressejään kansainvälisestä oikeudesta piittaamatta.

24. helmikuuta oli tästä kehityksestä huolimatta järkytys. Uskon, että järkytys oli erityisen syvä monille Suomessa, sillä pystymme samaistumaan Ukrainan tilanteeseen. Olemmehan itsekin Venäjän naapurissa sijaitsevassa pienempi, sotilaallisesti vielä liittoutumaton maa, jolla on Ukrainan tapaan yhteistä valtiohistoriaa Venäjän kanssa.

Suomi ja Eurooppa ovat tuominneet Venäjän laittoman hyökkäyssodan yhtenäisinä. Ukrainaa tuetaan eri tavoin: taloudellisesti, pakottein, sotilaallisesti, humanitaarisesti ja antamalla miljoonille ukrainalaisille tilapäistä suojelua Euroopasta. Tämä on oikein, ja näin pitääkin tehdä, ja tätä tukea tulee jatkaa.

Yli 12 miljoonaa ukrainalaista on joutunut jättämään kotinsa paetakseen sodan olosuhteita. Noin 8 miljoonaa on pakolaisina muissa maissa, pääosin muualla Euroopassa. Lisäksi yli kuusi miljoonaa ukrainalaista on pakolaisina omassa maassaan, jossa Venäjän jatkuvat iskut muun muassa energiainfrastruktuuriin heikentävät edelleen elinolosuhteita.

Suomesta tilapäistä suojelua on saanut noin 50 000 ukrainalaista. Suomalaisten auttamisen halu ja tuki ukrainalaisille on ollut vahvaa.

Suomi päätti eduskunnan suurella enemmistöllä viime vuonna hakea Naton jäsenyyttä ja jäsenyysprosessi on parhaillaan käynnissä. Olen tukenut tätä valintaa.

Eivät sotilasliitot toki ole sitä, mitä itsekään haluaisin maailmassa nähdä. Mutta me joudumme tekemään epätäydellisiä ja vaikeitakin valintoja tässä ristiriitaisessa ja keskeneräisessä maailmassa.

Suomen on edelleen säilytettävä oma, itsenäinen ja rakentava ulkopoliittinen roolinsa. Meidän ei pidä madella autoritaaristen johtajien edessä, vaan jatkaa omaa ihmisoikeusperusteista ulkopolitiikkaamme ja oikeusvaltioperiaatteiden noudattamista.

Elämme useiden samanaikaisten kriisien aikaa ja maailman kansojen ja valtioiden tulisi sotien ja konfliktien sijaan yhdistää vahvemmin voimansa ilmastomuutoksen ja muiden kriisien selättämiseksi. Ajatus on idealistinen, mutta sitä on jaksettava vaalia myrskyjenkin keskellä.

Venäjän brutaali hyökkäys on myös lisännyt köyhyyttä ja nälänhätää globaalissa Etelässä, erityisesti Afrikassa. Äärimmäisen köyhyyden ratkaisemiseksi Suomen tulee olla jatkossakin aktiivinen myös kehitysyhteistyössä. Suomen tulee myös olla edelleen YK-järjestelmän vahva tukija ja kehittäjä.

Näinä historian synkkinäkin aikoina toivon, että jaksamme ja muistamme nähdä ihmisen. Venäjän brutaalista hyökkäyksestä Ukrainaan on ensisijaisesti syyttäminen Putinin hallintoa. Ei Venäjän kansaa, eikä varsinkaan Suomessa asuvia venäläisiä.

Tilanne on aikauttanut ymmärrettävästi myös suuttumusta, mutta ei anneta vihalle ja ennakkoluuloille sijaa Suomessa, eikä syytetä tilanteesta kriisiin osattomia tavallisia ihmisiä.

Putinin hallinto haluaa asettaa ihmiset toisiaan vastaan ja kylvää vihaa ja ennakkoluuloja. Ei anneta tällaisen ajattelun voittaa. Jokapäiväisissä kohtaamisissa ja valinnoissa on maailmaa muuttava voima.

Vaikka välillä näyttää siltä, ettei ihmiskunta ole vieläkään viisastunut ja historian virheitä toistetaan yhä uudestaan, antaa historia myös perspektiiviä ja lohtua. Ennenkin on eletty, ja ennenkin on selvitty, mitä vaikeimmista tilanteista.

Ukrainaa tulee edelleen tukea vahvasti sen puolustaessa itsemääräämisoikeuttaan, demokratiaansa ja kansalaistensa henkeä.

Samalla odotamme tietenkin myös rauhaa. Rauhaa Ukrainaan ja ukrainalaisille.

Sodan jälkeen Ukrainassa on edessään jättiläismäinen jälleenrakennus. Infrastruktuurin lisäksi jälleenrakennuksessa on huomioitava myös demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien vahvistaminen. Sodan aikana Ukrainaan on virrannut huomattava määrä aseita, jotka eivät saa päätyä pimeille markkinoille.

Kaikessa tässä jälleenrakennuksessa Ukraina kaipaa apuamme ja Eurooppa on sitä valmis antamaan.

Vaikka sota helposti synnyttää epätoivoa, meidän tulee toimia paremman tulevaisuuden puolesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *