Sipilän sote-sotkun loppufarssi

Tänään oli neljän vuoden kansanedustajaurani yksi erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista päivistä, kun pääministeri Juha Sipilä pyysi hallituksensa eroa samalla kun tunnusti ensimmäistä kertaa julkisuudessa, että hallituksen sote-uudistus kaatui.

Sipilä ei osoittanut viimeisenä pääministeripäivänään hyvää johtamista. Päätös ei ollut hallituksen yhteinen, vaan Sipilän oma. Eropäätös näytti tulevan yllätyksenä myös hallituskumppaneiden kansanedustajille, jotka lukivat hallituksen kaatumisesta mediasta. Sipilän toimintatavat eivät vaikuta demokraattiselta johtajuudelta, jossa päätöksiä tehdään yhdessä, vaan yksinvaltaan tottuneen yritysjohtajan kiukuttelulta kun asiat eivät mene hänen pillinsä mukaan.

On hyvä, että sote-uudistus kaatui, sillä hallituksen sote-esitys oli syvästi ongelmallinen ja toteuttamiskelvoton. On kuitenkin omituista, että Sipilä päätti kaataa hallituksen viikkoa ennen eduskunnan istuntokauden loppumista. Teko vaikuttaa tarkoitushakuiselta draamalta tai Keskustan vaalitempulta.

On tärkeää muistaa, että soten kaatuminen ei johdu opposition jarrutuksesta, vaan siitä, että hallituksen sote-malli oli toteuttamiskelvoton. Ongelmien taustalla on Keskustan ja Kokoomuksen tekemä lehmänkauppa, jossa maakuntamalli ja markkinamalli sidottiin yhteen. Ilman tätä lehmänkauppaa sote-uudistus olisi tehty jo.

Nyt tarvitaankin johtajuutta ja yhteistyötä, jotta sote-uudistusta voidaan viedä eteenpäin kestävältä pohjalta. Seuraavaksi tulee yhdessä kaikkien puolueiden kesken sopia niistä askelmerkeistä, joilla seuraava hallitus vie sote-uudistusta eteenpäin. Uudistus kun on joka tapauksessa tehtävä, jotta voimme taata suomalaisille laadukkaat ja tasa-arvoiset sosiaali- ja terveyspalvelut.

Puolueiden yhteinen sävel voisi löytyä niin, että viedään eteenpäin kuntia laajempia sote-alueita, mutta luovutaan ongelmia aiheuttavasta markkinamallista ja rakennetaan palvelut julkiselle tuotannolle, jota yksityiset palvelut täydentävät. Samalla sovitaan siitä, että uudistus toteutetaan vaiheittain ja hallitusti. Luopumalla markkinamallista ja vaiheistamalla uudistus voidaan välttää myös perustuslailliset ja EU-oikeudelliset ongelmat.

Alueilla on tehty paljon uudistusten valmistelutyötä ja moni ihminen tekee töitä uudistuksen parissa. Tämän valmistelutyön jatkuvuus ja rahoitus on turvattava. Lisäksi on varmistettava, että kuntien sote-ulkoistuksia rajoittavat säännöt pysyvät voimassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *