Viime aikoina on puhuttu paljon syntyvyydestä ja väestöennusteista. Syntyvyys on parissa vuodessa romahtanut ja pienten maaseutukuntien lisäksi monien kaupunkienkin väkiluku tulee ennusteiden mukaan laskemaan. Monille kunnille laskeva väestömäärä on jo nyt todellisuutta.
Ennusteet ovat ennusteita, toteutuva tulevaisuus voi olla jotain muuta. Alueelliseen väestömäärään vaikuttavat syntyvyyden lisäksi maahanmuutto ja maan sisäinen muuttoliike. Kuitenkin valtaosan Suomen kunnista on varauduttava väestömäärän laskuun.
Pienenevä väestömäärä ei automaattisesti tarkoita kurjuutta. Toki väestön ikääntyminen haastaa kuntien taloutta, mutta hyvää elämää ja elinvoimaa voi olla myös väestöä menettävillä alueilla. Toivon, että pienenevän väestön alueet etsivät omia vahvuuksiaan epätoivoon vaipumisen sijaan. Kun jatkuva väestönkasvu ei ole mahdollista, on löydettävä malleja toimia myös vakaan tai pienenevän väestömäärän olosuhteissa. Tarvitaan kestävän kutistumisen strategioita.
Valtion on helpotettava kuntien tilannetta. Sote-uudistus on vihdoin tehtävä, jotta ikääntyvän väestön pikkukunnat selviävät. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen ja rahoitus on siirrettävä kuntia laajemmille alueille, jotta palvelut voidaan turvata laadukkaasti ja tasa-arvoisesti kaikille kaikkialla.
Valtio ei voi määritellä missä ihmiset asuvat, mutta se voi tukea kuntien elinvoimaa esimerkiksi alueellisesti tasapainoisella elinkeino- ja liikennepolitiikalla. Näin mahdollistamme ihmisten asumisen eri puolilla Suomea.
Väestömäärä ja syntyvyys laskevat monella alueella, kun synnytysikäiset naiset muuttavat pois. Kun ei ole synnyttäjiä, ei ole vauvojakaan. Nuoret muuttavat opiskelun perässä korkeakoulupaikkakunnille. Moni lähtee kaupunkeihin hakemaan kokemuksia tai työmahdollisuuksia.
Työ ei siis ole ainoa asuinpaikkavalintoja määrittävä tekijä. Itse asiassa monella pienemmällä paikkakunnalla olisi nytkin avoimia työpaikkoja. Haettaessa elinvoiman avaimia pitää siis katsoa pidemmälle.
Koulutuspolitiikka on aluepolitiikkaa. On pidettävä huolta siitä, että korkeakoulutusta on kaikissa maakunnissa ja toisen asteen koulutusta on saatavilla alueellisesti kattavasti. Näin nuorten ei välttämättä tarvitse lähteä opintojen perässä toiselle puolen Suomea, ja varmistetaan osaajien valmistuminen myös Itä- ja Pohjois-Suomen elinkeinoelämän tarpeisiin.
Lisäksi on kiinnitettävä huomiota koulutuksen ja ammattialojen sukupuolittuneeseen eriytymiseen – ja purettava sitä. Suomessa työmarkkinat ovat erittäin voimakkaasti eriytyneet naisten ja miesten aloihin, ja sukupuolten koulutuserot ovat kasvaneet kestämättömälle tasolle. Miehet ovat yhä useammin matalammin koulutettuja kuin naiset.
Alojen ja koulutuksen erot aiheuttavat huomattavia ongelmia myös aluerakenteen kannalta. Miesvaltaisia töitä on tarjolla pienillä paikkakunnilla, kun taas naiset muuttavat koulutuksen perässä suuriin kaupunkeihin. Tämä johtaa siihen, että miehet ja naiset elävät eri paikkakunnilla ja eri todellisuuksissa. Ilmiö voi osaltaan vaikeuttaa myös perheenperustamista. Lääke tähän on kannustaa miehiä ”naisten aloille” ja naisia ”miesten aloille” sekä tukea poikien opiskelua ja kouluttautumista.
Ihminen ei elä pelkästä leivästä. Myös kulttuuripalveluilla, viihtyisällä ympäristöllä ja yhteisöllisyydellä on merkitystä, kun ihminen päättää, missä haluaa ainutkertaisen elämänsä viettää. Myös näihin tekijöihin on kiinnitettävä huomiota, kun kunnat ja alueet tekevät elinvoimastrategioitaan.
Julkaistu Kotipitäjä-lehdessä 29.1.2020
