Eduskuntavaalit 2023

Viime eduskuntavaallien jälkeen Suomi sai hallituksen, joka otti aidosti huomioon eriarvoisuuden vähentämisen, ympäristökestävän yhteiskunnan rakentamisen ja joka luotsasi Suomea poikkeuksellisen vaikeiden kriisien keskellä. Kriiseistä huolimatta saimme aikaan hyviä uudistuksia ja rakennettua oikeudenmukaisempaa Suomea, mutta vielä jäi tehtävää.

Maailman parantaminen on kestävyyslaji. Mikäli saan jatkaa eduskunnassa, niin työlistallani on edelleen köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, reilun työelämän kehittäminen, koulutuksen ja peruspalveluiden vahvistaminen sekä oikeudenmukainen siirtymä ympäristökestävään talouteen. Yhteiskunta, joka on hyvä kaikille, ei harvoille, selviää paremmin myös haastavina aikoina. Suomen vahvuudet kuten tasa-arvo, osaaminen, yhdessä tekeminen ja uskallus kantavat myös vaikeiden aikojen yli.

Alta voit lukea lisää tavoitteistani, joita haluan edistää ja toteuttaa, mikäli tulen valituksi eduskuntaan jatkokaudelle.

Sarkkisen työlista

Pysyvän muutoksen aikaan saaminen vaatii, että työhanskat pysyvät käsissä. Olen työskennellyt eduskunnassa nyt kahdeksan vuotta, joista viimeiset pari vuotta ministerinä. Teimme hallituksessa paljon töitä reilumman huomisen puolesta ja työ on vielä kesken. Lyhytnäköisen leikkauslistan sijaan olen tehnyt työlistan asioista, joita aion eduskunnassa edistää. Pitkäjänteisellä työllä ja yhdessä toimien voimme rakentaa reilun huomisen kaikille, ei harvoille.

Työlistalla: reilumpi huominen

  • Sosiaaliturvan ja eläkkeiden riittävästä tasosta on huolehdittava.
  • Sosiaaliturvaa on uudistettava askeleittain kohti perustuloa ja sosiaaliturvan on huomioitava erilaiset elämäntilanteet ja perheet, mukaan lukien vuoroasuminen.
  • Asuinalueiden eriytymisestä on ennaltaehkäistävä ja maahanmuuttajavaltaisten alueiden kehittämiseen on suunnattava erityistä huomiota.
  • Ylivelkaantuneiden ahdinkoa on helpotettava ja ulosoton suojaosan korotuksesta on tehtävä pysyvä.
  • Kohtuuhintaisen sähkön saatavuus on turvattava kotitalouksille.
  • Kulttuurin on oltava saavutettavissa kaikille varallisuuteen ja ikään katsomatta.

  • Kasvaviin mielenterveysongelmiin on vastattava ennaltaehkäisyllä sekä panostamalla erityisesti matalan kynnyksen psykososiaalisiin palveluihin.
  • Arvokas vanhuus on taattava kaikille lisäämällä yhteisöllistä asumista ja ympärivuorokautista hoivaa sekä parantamalla omaishoitajien asemaa ja kotiin vietäviä palveluja.
  • Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta on huolehdittava varmistamalla hyvinvointialueiden riittävä rahoitus ja kehittämällä omalääkäri- ja omahoitajamalleja.
  • Liikkumattomuuden ja ylipainoisuuden vähentämiseksi on satsattava liikuntamahdollisuuksiin sekä elintapa- ja ravitsemusneuvontaan, lisäksi on edistettävä terveysperustaista verotusta ja selvitettävä tarve epäterveellisten tuotteiden mainonnan rajoittamiseen.
  • Huumausainepolitiikan on perustuttava haittojen vähentämiseen ja päihdepalveluiden saatavuutta on parannettava.

  • Suomen on jatkettava päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla ja vahvistettava hiilinieluja. Päästöt eivät tunne rajoja, joten Suomen on tuettava vahvoja EU-tason ilmastotoimia.
  • Luonnon monimuotoisuuden kato on pysäytettävä vahvemmalla sääntelyllä ja tuilla.
  • Ilmastonmuutoksen torjuminen ja kiertotalouteen siirtyminen eivät voi olla suuryritysten vapaaehtoisuuden varassa, vaan pääomat on sääntelyllä ja verotuksella ohjattava kestäviin kohteisiin.
  • Ilmastonmuutoksen torjunta ei saa kasvattaa eriarvoisuutta tai lisätä köyhyyttä, joten kasvavat kustannukset pitää korvata pienituloisille.
  • Ilmastonmuutoksesta eniten kärsiviä alueita ja köyhiä maita on tuettava ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.
  • Panostamalla kotimaiseen päästöttömään energiantuotantoon voidaan taata kohtuuhintaista energiaa kaikissa tilanteissa ja lisätä kansallista turvallisuutta.

  • Pitkäaikaistyöttömille on säädettävä työtakuu ja työllisyyspalveluita on uudistettava yksilöllisiin tarpeisiin vastaamiseksi.
  • Osatyökykyisten ja vammaisten henkilöiden työllistymistä ja joustavia työjärjestelyjä on tuettava.
  • Ikääntyneiden työllisyyttä on vahvistettava kitkemällä ikäsyrjintää ja tukemalla työkykyä.
  • Tuottavuuden kasvusta osa on suunnattava työajan lyhentämiseen.
  • Palkansaajien ostovoimaa on tuettava siirtämällä ns. kiky-maksuja takaisin työnantajille.
  • Maahanmuuton prosesseja on sujuvoitettava ja maahanmuuttajien integraatiota parannettava lisäämällä kielikoulutusta sekä tukemalla erityisesti naisten työelämäosallisuutta.
  • Alipalkkaukseen ja työehtojen polkemiseen on puututtava lainsäädäntöä vahvistamalla ja säätämällä ammattiliitoille kanneoikeus.

  • Julkisen talouden alijäämää on pienennettävä vahvistamalla veropohjaa ja työllisyyttä.
  • Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennus on poistettava ja pääomaverotuksesta on tehtävä progressiivista.
  • Panostamalla sairauksien sekä sosiaalisten ja terveysongelmien ennaltaehkäisyyn voidaan tehostaa julkisten varojen käyttöä.
  • Yritystuet on käytävä huolellisesti läpi, tavoitteena säästöt julkiseen talouteen.
  • Sääntelyllä, koulutuksella ja investoinneilla varmistetaan uusien vihreiden työpaikkojen syntyminen Suomeen.
  • Työtä verovälttelyä ja aggressiivista verosuunnittelua vastaan on jatkettava kansallisesti ja kansainvälisesti.

  • Tasa-arvoisesta ja laadukkaasta koulutuksesta on huolehdittava riittävällä resursoinnilla.
  • Oppimiseroja on kavennettava uudistamalla perusopetuksen oppimisen tuen järjestelmä niin, että kaikki saavat tarvitsemansa tuen ja tarvittaessa pienryhmäopetusta.
  • Lähikouluperiaatetta on vaalittava ja koulujen välisiä oppimiseroja on kavennettava.
  • Koulutusastetta on nostettava lisäämällä korkeakoulujen aloituspaikkoja ja tukemalla erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria.
  • Korkeakoulutuksen on oltava maksutonta.
  • Varhaiskasvatuksen laadun ja jatkuvuuden takaamiseksi alalle on saatava laaja palkkaohjelma ja alan koulutuksen aloituspaikkoja tulee lisätä.
  • Rasismiin ja kaikenlaiseen syrjintään on puututtava päämäärätietoisesti lainsäädännöllä, toimintatapojen muutoksella ja koulutuksella.
  • Rikoksilla oireilevien nuorten auttamiseen on panostettava ja jengirikollisuutta on ennaltaehkäistävä laaja-alaisesti.

  • Suomen on edelleen Nato-maanakin säilytettävä itsenäinen ulkopoliittinen liikkumavara.
  • Suomen ei tule ottaa ydinaseita maaperälleen.
  • Suomen ulko- ja kehityspolitiikan painopiste tulee jatkossakin olla rauhanvälitys, ihmisoikeudet, sukupuolten tasa-arvon edistäminen, ja ilmastonmuutoksen hillitseminen
  • Suomen on jatkettava Ukrainan tukemista sen puolustautuessa Venäjän oikeudetonta hyökkäystä vastaan.
  • Koska Suomi on pieni maa, meidän kannattaa olla mukana erilaisissa kansainvälisissä liitoissa, yhteistyöjärjestöissä ja sopimuksissa, ja vaikuttaa niiden kautta.
  • EU-politiikassa tulee vahvistaa unionin sosiaalista ulottuvuutta ja hakea vastauksia yhteisiin, koko maailmaa koskeviin ongelmiin.

Hieman vetoa kotiinpäin

Suomi ei voi menestyä ilman, että pohjoinenkin Suomi menestyy. Pohjoisen Suomen ja Oulun seudun kehittymisen kannalta olennaista on huolehtia alueen liikenneyhteyksistä ja koulutusmahdollisuuksista. Pohjoinen Suomi ei voi olla vain raaka-aineaitta, vaan tarvitsemme korkean jalostusasteen työpaikkoja ja monipuolista elinkeinoelämää. Jotta ihmiset haluavat asua pohjoisessa ja muuttaa tänne, on meidän huolehdittava peruspalveluiden ohella myös kulttuurin ja vapaa-ajan mahdollisuuksista sekä pidettävä ovet auki uusille tuulille.


Jokaisella meistä on vaaleissa yksi ääni.

Se kannattaa käyttää. Reilumpi huominen kaikille, ei harvoille, voidaan rakentaa vain, jos ihmiset käyttävät valtaansa ja äänestävät. Osa suomalaisista on pettynyt politiikkaan. Äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan ratkaise mitään. Vasemmistoliitto on valmis jatkamaan väsymättä työtä reilumman yhteiskunnan puolesta.


Media & vaalikoneet

Alta löydät linkkejä vaalikonevastauksiini ja juttuihin sekä mielipidekirjoituksiin eri medioissa.

Helsingin Sanomien vaalikone

Duunitorin vaalikone

Nuorten vaalikone (Allianssi)

YLEn vaalikone


Tapahtumat ja vaalikiertue

Tule tapaamaan Hannaa ja muita Vasemmistoliiton ehdokkaita!
Tapahtumalistaus ei ole täydellinen ja siihen voi tulla muutoksia ja täydennyksiä. Tapahtumat julkaistaan myös Hannan sekä Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston somekanavissa.

Helmikuu

ke 22.2. Vasemmiston vaaliklubikiertue
Voimala 1899, Oulu klo 18–

Maaliskuu

la 4.3. SAK:n vaalistartti, Oulu
klo klo 10–11.30, Kauppakeskus Valkea

Vasemmiston grillikiertue, Oulu
klo 12.30–13.30 Puolivälinkangas S-Market
klo 14-15 Tuiran S-Market

su 5.3. Vaalikiertue: Kalajoki ja Pyhäjoki
klo 11 Kalajoki
klo 13 Pyhäjoki

ma 6.3. Kokkola, Seinäjoki

pe 10.3. Uusikaupunki, Rauma

la 11.3. Pori

ti 14.3. Tampere, Forssa, Riihimäki

to 16.3. Näin vähennämme eläkeläis- ja hoivaköyhyyttä!
klo 12– Kansankahvila, Järjestötalo, Pakkahuoneenkatu 19
-Hanna Sarkkinen: Tilaisuuden avaus ja Vasemmistoliiton esitykset eläkeläis- ja hoivaköyhyyden vähentämiseksi
-Mikko Raudaskoski: Miten rakennetaan ikäystävällinen yhteiskunta
-Eläkeläisjärjestön kommenttipuheenvuoro
-Avoin keskustelu, kahvitarjoilu

pe 17.3. Vaalikiertue: Kiiminki, Haukipudas, Ii
klo 10–11 Kiiminki
klo 12–13 Haukipudas
klo 14–15 Ii

klo 16–20 Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston vaalitilaisuus + paneeli, Kauppakeskus Valkea, Oulu

la 18.3. Vaalikiertue: Oulu & Kemi
klo 9.45–10.25 Oulunsalon Kapteeni
klo 11 Tietokirjailijoiden ja Oulun kirjailijaseuran vaalipaneeli, Kulttuuritalo Valve
klo 13–14 Linnanmaan Prisma

klo 16–17 Täikön tori, Kemi
klo 18–20 Illanvietto, ravintola Kukko, Kemi

su 19.3. Vaalikiertue: Muhos, Utajärvi, Vaala, Kajaani
klo 11–12 Muhos, K-supermarket Mimmi
klo 13–14 Utajärvi, Sale
klo 15–16 Vaala, K-market Tervaportti
klo 17.30–18.30 Kajaani, Café Mokka

ma 20.3. Vaalikiertue: Rovaniemi, Tornio
klo 11.30–12.30 Rovaniemi, K-Citymarket
klo 14.30–15.30 Tornio, Prisma

ti 21.3. Oulu
klo 15–16 Rotuaarin vaalikylä
klo 18–19 Kalevan vaalitentti, Kaleva, Solistinkatu 4

ke 22.3. Oulu
klo 13–14 Terveysalan opiskelijoiden vaalitori, Kontinkankaan kampus
klo 14.30–15.30 Rotuaarin vaalikylä
klo 16-17.30 Terveysalan opiskelijoiden vaalipaneeli, Kontinkankaan kampus

to 23.3. Vaalikiertue: Reisjärvi, Nivala, Haapavesi
klo 13.45–14.45 Reisjärvi, K-market
klo 16–17 Nivala, K-Supermarket
klo 18–20 Haapavesi, Juttutupa, Savotta Hub

pe 24.3. Vaalikiertue: Liminka, Kempele, Tyrnävä
klo 10–11 Liminka
klo 11.30–12.30 Kempele
klo 13.30–14.30 Tyrnävä
klo 15–16 Rotuaarin vaalikylä

klo 17– Vasemmistonaisten kyselytunti Instagramissa!

la 25.3. Oulu, Ii
klo 9 Suku 2023 -tapahtuman avaus, Pohjankartanon koulu
klo 10–11 Rotuaarin vaalikylä
klo 12–14 Iin messut, paneeli klo 12-13.30

ma 27.3. Vaalikiertue: Hailuoto
klo 12–13 Hailuoto Sale
klo 15–16 Rotuaarin vaalikylä

ti 28.3. Vaalikiertue: Sievi, Ylivieska, Oulainen
klo 13–14 Sievi, Sievi Shop
klo 15–16 Ylivieska, Halpa-Halli
klo 17–18 Oulainen, Oulaisten tori

to 30.3. Vaalikiertue: Siikajoki, Vihanti, Lumijoki
klo 13–14  Siikajoki, Sale Ruukki
klo 15–16 Vihanti, S-Market
klo 17.30–19 Lumijoki, Lumijoen työväentalo, keskustelutilaisuus

pe 31.3. Vaalikiertue: Pudasjärvi
klo 12–13 K-Supermarket Pudasjärvi

Vasemmiston grillikiertue, Oulu
klo 15–16 Toppilan K-supermarket
klo 16.30–17.30 Ritaharju, Ideapark
klo 18–19 Ruskon Citymarket

klo 19.30–21 Vasemmisto by night, Rotuaarin vaalikylä

la 1.4.
klo 11–13 Rotuaarin vaalikylä
klo 14–15 Vasemmiston grillikiertue, Tuiran S-Market

su 2.4. Vaalivalvojaiset
klo 19– Ravintola Rauhala (ennakkoilmoittautuminen)