Ensi vuoden budjetista sekä työllisyys- ja ilmastotoimista linjattiin koronan varjossa

Budjettiriihi on nyt puitu, ensi vuoden valtiontalouden suuntaviivat ovat selvillä. Koronakriisistä johtuen talouden näkymät ensi vuodelle ovat poikkeuksellisen epäselvät, joten suunniteltu talousarvio ei välttämättä toteudu sellaisenaan. Kuitenkin valtiontalouden päälinjat ensi vuodelle on nyt piirretty ja monista muistakin asioista on päätetty. Ensi vuoden budjetti on reilusti alijäämäinen, eli velkaa otetaan. Vaihtoehtoa…

lue lisää

Ongelmallisen palmuöljyn tukemisesta luovuttava

Palmuöljyn tuotanto nykyisessä muodossaan aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia ja sosiaalisia konflikteja, esimerkiksi Indonesiassa. Palmuöljyntuotanto on linkitetty esimerkiksi sademetsäkatoon, uhanalaisten lajien elinympäristöjen heikkenemiseen ja korruptioon. Myös meidän palmuöljyä kuluttavien maiden täällä pohjoisella pallonpuoliskolla on kannettava huolta palmuöljytuotannon aiheuttamista haitoista ja kiinnitettävä huomiota palmuöljyn tuotannon ongelmiin. Kuluneilla vuosikymmenillä palmuöljyn kasvanut globaali kysyntä on…

lue lisää

Asunnottomuus on edelleen ongelma

Tänään 17.10. vietetään asunnottomien yötä. Asunnottomien määrä on Suomessa saatu laskuun päämäärätietoisella politiikalla, mutta edelleen liian moni kärsii asunnottomuudesta. Tämän vuoden asunnottomien yön erityinen teema on naisten asunnottomuus. Suomessa oli vuonna 2018 yli 1 200 yksinelävää asunnotonta naista. Asunnottomien naisten todellisen määrän oletetaan kuitenkin olevan suurempi, sillä piiloasunnottomuus on yleistä…

lue lisää

Rahapolitiikan uusi normaali

Euroopan keskuspankki EKP on pudottanut talletuskorkonsa historiallisen alhaalle, yhä syvemmälle miinuksen puolelle. Elämme uutta ja ennenkokematonta negatiivisten korkojen aikaa. Pankit, jotka haluavat säilyttää rahojaan keskuspankissa, joutuvat siis maksamaan talletuksistaan korkoa. Nyt spekuloidaan jo sillä, joutuvatko tavalliset kuluttajatkin pian maksamaan pankeille korkoa talletuksistaan. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä, sillä uhkana olisi talletuspako…

lue lisää

Suomi raiteille

Raideliikenne on mukava, nopea ja ympäristöystävällinen tapa matkustaa. Tämän ovat myös oululaiset huomanneet. Oulun ja Helsingin välinen junamatkustus kasvoi elokuussa 20 prosenttia. Oulusta pääsee pääkaupunkiin nopeimmillaan viidessä ja puolessa tunnissa. Matka sujuu mukavasti keskustasta keskustaan ja matkalla voi tehdä töitä tai vaikka lukea kirjaa. Oulun junat ovat viime aikoina kokemusteni…

lue lisää

Vaihtoehtoista työllisyyspolitiikkaa

Eduskunta on tällä viikolla käsitellyt hallituksen työllisyyspolitiikkaa Kokoomuksen tekemän välikysymyksen pohjalta. Kokoomus esittää hallitukselle epäluottamusta ja välikysymyksestä äänestetään perjantaina. Opposition tehtävä on tarjota vaihtoehtoja. Tämän viikon keskusteluissa on tullut selväksi, että Kokoomuksen vaihtoehto on työttömien kyykyttäminen ja sosiaaliturvan leikkaukset. Ne ovat kokoomuslaisia työllisyystoimia, eivätkä hallituksen työllisyystoimet kelpaa, sillä niiden lähtökohta…

lue lisää

Psykologikoulutusta Ouluun

Pohjois-Suomessa kärsitään psykologipulasta. Etelä-Suomessa koulutetut psykologit eivät liiku työn perässä riittävästi Pohjois-Suomeen ja avoimia psykologien työpaikkoja on paikoin vaikea saada täytettyä. Tämä heijastuu negatiivisesti kansalaisten psykologipalveluiden saatavuuteen. Ylipäätään Oulun yliopistosta valmistuvista opiskelijoista suurin osa työllistyy Pohjois-Suomeen, joten Oulun yliopiston koulutusvalikoimalla on suuri merkitys alueen työvoiman saatavuudelle. Psykologipulaan voitaisiin vastata antamalla…

lue lisää

Lapsiperheisiin panostaminen on panostus tulevaisuuteen

Suomessa elää THL:n mukaan noin 150 000 lasta köyhissä perheissä. Lapsiperheköyhyyden taustalla on erilaisia syitä. On työttömyyttä, työkyvyttömyyttä tai köyhyyttä työssäkäynnistä huolimatta. Jos elättäjiä on yksi tai jos elätettäviä on paljon, köyhyysriski kasvaa. Huolestuttavaa suomalaisessa köyhyydessä on myös sen ylisukupolvisuus, eli köyhässä perheessä kasvaneesta lapsesta tulee usein isona köyhä aikuinen….

lue lisää

Tilauksessa poliittinen ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos on täällä, mutta poliittinen ilmastonmuutos antaa vielä odottaa itseään. Paljon riittää puhetta ilmastonmuutoksen hillinnästä, mutta teot ovat jääneet vähemmälle.  Tälläkin viikolla New Yorkissa on puhuttu, kun YK:n ilmastohuippukokous käsitteli ilmastoasioita. Samaan aikaan nuoret mielenosoittajat ympäri maailmaa vaativat tekoja. Tavoitteiden ja puheiden lisäksi meidän politiikkojen on toteutettava konkreettisia ilmastotoimia, jos haluamme mahdollistaa hyvän elämän…

lue lisää

Avaimia työl­li­syy­sas­teen nostoon

Työ on merkittävä asia sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta. Hyvä työllisyysaste on olennaista julkisen talouden ja yhteiskunnan kehitysmahdollisuuksien kannalta. Yksilöille työ on merkittävä toimeentulon lähde, mutta usein myös sosiaalisen hyvinvoinnin ja identiteetin peruspilari. Työttömyys voi olla riskitekijä monenlaisille sosiaalisille ongelmille. Rinteen hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin. Tavoite on…

lue lisää