Oikeudenmukaisuutta ilmastopolitiikkaan

Olen ollut tämän viikon eduskunnan edustajana YK:n ilmastokokouksessa Puolan Katowicessa. Kokouksen asialistalla on Pariisin ilmastosopimuksen säännöistä päättäminen ja virallisen neuvotteluagendan lisäksi järjestetään tuhansia epävirallisia seminaareja, keskusteluja ja tapaamisia.

Ilmassa on kiireen tuntua. IPCC:n raportti kertoi maailmalle, että ilmastonmuutos on saatava rajattua 1,5 asteeseen ja päästövähennyksillä on kiire. Tiede kertoo meille, mitä pitää tehdä – nyt olisi maailman päättäjien aika tehdä tarvittavat päätökset. Kunnianhimon tasoa pitää nostaa, sillä vain kahden maailman maan kansalliset päästövähennyssitoumukset ovat riittäviä. Maailman, EU:n ja Suomen tulee siis kiristää päästövähennyksiään.

Lähes kukaan ei siis tee vielä riittävästi ja öljyntuottajamaat kuten USA, Venäjä ja Saudi-Arabia eivät halua tunnustaa IPCC:n viestiä ja heittävät kapuloita ilmastopolitiikan rattaisiin. Ilmastotalkoita sabotoivien maiden politiikka on vastuutonta, lyhytnäköistä ja tuhoisaa. Ne ovat valmiita uhraamaan lastemme tulevaisuuden ja oikeuden hyvään elämään lyhyen aikavälin taloudellisten etujensa alttarille. Toivottavasti muiden maiden johtajat ajattelevat enemmän lapsia ja maapalloa, mutta jos maiden johtajat eivät halua tehdä riittävästi, niin kansalaisten pitää laittaa heidät vaihtoon.

Kokouksessa on paljon keskustelua ilmasto-oikeudenmukaisuudesta, eli siitä, miten yhteiskunnista ja taloudesta tehdään ilmastokestäviä oikeudenmukaisella tavalla. Maailman köyhät kärsivät ilmastonmuutoksen vaikutuksista ensimmäisinä ja eniten, vaikka he ovat ilmiöön vähiten syyllisiä. Toisaalta vähävaraiset eivät saa joutua ilmastotoimien maksumiehiksi, eikä eriarvoisuus saa ilmastotalkoiden takia kasvaa. Myös Suomessa pitää puhua ilmasto-oikeudenmukaisuudesta.

Ranskan keltaliivien polttoaineveron korotuksista alkaneet mellakat ovat muistutus siitä, että ilmastopolitiikassa ei saa unohtaa oikeudenmukaisuuden ja tulonjaon kysymyksiä. Vaikka polttoaineveron korotussuunnitelmat käynnistivät mellakat, niin Ranskan mellakoiden taustalla on laaja-alaisempi kyllästyminen eriarvoistavaan politiikkaan ja osattomuuden kokemukset tavallisen kansan keskuudessa. Kun Suomessa suunnitellaan ja toteutetaan välttämätöntä ilmastopolitiikkaa, tulee Ranskan opetukset pitää mielessä. Se ei tarkoita ilmastotoimien lykkäämistä vaan ilmastopolitiikka pitää yhdistää laaja-alaiseen sosiaali-, talous-, ja työllisyyspolitiikkaan. Tavoitteena ja lupauksena tulee olla, että eriarvoisuus ei ilmastotoimien takia kasva.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun välillisiä veroja ja maksuja joudutaan päästöjen vähentämiseksi korottamaan, se kompensoidaan pieni- ja keskituloisille muun verotuksen sekä sosiaaliturvan ja eläkkeiden korotusten kautta, niin että ostovoima ei heikkene eikä köyhyys lisäänny. Se tarkoittaa sitä, että elinikäisen ja jatkuvan oppimisen ja koulutuksen mahdollisuuksia lisätään, kun ilmastorealiteetit muuttavat taloutta ja työtä. Aikuisten jatkuvan oppimisen tukeminen on välttämätöntä maailmassa, jossa jotkin työt katoavat, uusia syntyy ja olemassa olevien töiden sisältö muuttuu. Se tarkoittaa, että työpaikkoja menettäviä aloja ja alueita tuetaan ja yritysten ilmastokestävää uudistumista kannustetaan.

Seuraavan hallituksen tulee luoda Suomelle oikeudenmukaisen siirtymän ohjelma. Oikeudenmukaisen siirtymän ohjelmassa tulee määritellä alat ja alueet, jotka tarvitsevat muutostukea. Siinä tulee määritellä mekanismit, joiden avulla päästöperustaisten maksujen ja verojen korotuksen korvataan pieni- ja keskituloisille. Siinä tulee tunnistaa ja määritellä keinot, joiden avulla yrityksiä kannustetaan uudistumaan. Ohjelmassa tulee pohtia keinoja, joilla tuetaan jatkuvaa oppimista ja uudelleenkouluttautumista. Oikeudenmukaisen siirtymän ohjelma tulisi laatia yhdessä kansalaisyhteiskunnan, toimialojen ja ammattiliittojen kanssa.

Pohjois-Pohjanmaa tarvitsee alueellisen muutossuunnitelman ja tukea erityisesti tulevan turpeen energiakäytön luopumisen vuoksi. Turve on kivihiileen verrannollinen saastuttaja, joten turpeen energiakäytön on loputtava 10–15 vuoden päästä. Turve on Pohjois-Pohjanmaalla alueellisesti merkittävä kysymys, joten me tarvitsemme oman muutosohjelman, jossa valmistaudutaan turpeen käytöstä luopumiseen. Ohjelmassa tulee miettiä, mitä korvaavaa työtä ihmisille löydetään ja miten alueen energiahuolto järjestetään, ja miten kestävää alueellista siirtymää tuetaan kansallisesti. Vastaavanlaisessa tilanteessa tänä syksynä Espanjassa sovittiin muutosohjelmasta hiilikaivosten sulkemisen vuoksi.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen ympärillä käytävässä keskustelussa korostuvat kustannukset ja taloudelliset ongelmat. Enemmän pitäisi kuitenkin puhua myös mahdollisuuksista. Ilmastokestävän yhteiskunnan rakentaminen on iso työmaa, vaikka jotkin työt muuttuvat tai katoavat, niin ilmastonmuutoksen hillintä vaatii paljon työtä ja synnyttää uutta työtä. Ilmastokestävän yhteiskunnan rakentamista voisikin verrata sotien jälkeiseen jälleenrakentamiseen, tällä kertaa jälleenrakennus vaan perustuu luonnon ihmisille asettamiin reunaehtoihin. Oikeudenmukaisen siirtymän ohjelmassa tulisikin tunnistaa aloja, joille uutta työtä syntyy ja jossa Suomella avautuu taloudellisia mahdollisuuksia. Ilmastokestäville ratkaisuille tulee nimittäin olemaan maailmalla kova kysyntä.

Ilmastonmuutoksen torjuminen maksaa, mutta vielä enemmän maksaa se, jos ilmastonmuutosta ei onnistuta hillitsemään. Saastuttajan pitää maksaa, jotta taloutta ja elämää voidaan ohjata vähäpäästöisempään suuntaan. Ilmastonmuutoksen torjunta ei kuitenkaan saa johtaa eriarvoisuuden kasvuun, siksi tarvitaan oikeudenmukaisen siirtymän ohjelma. Ilman oikeudenmukaisen siirtymän politiikkaa voimme ajautua tilanteeseen, jossa populistiset voimat käyttävät eriarvoisuudesta kumpuavaa tyytymättömyyttä politiikan ja ilmastotoimia vastustavana välineenä. Maailmalla ei ole siihen varaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.