Kaivosyhtiöiden vastuullisuudesta on viime päivinä käyty taas keskustelua kun Suomessa hääräävän autralialaisen Dragon Mining -yhtiön suunnitelma laittomasti tyhjentää Valkeakoskella sijaitseva kaivos on tullut julkisuuteen. Samainen yhtiö on Orivedellä kunnostautunut piilottelemalla jätteitä kultakaivokseen. Dragon Miningin röyhkeys on omassa luokassaan ja törmännee jo nykylainsäädännön rajoihin. Samalla se kuitenkin kertoo myös laajemmin Suomen kaivospolitiikan ongelmista. Heikolla moraalisella kompassilla varustetut yhtiöt saavat häärätä aika rauhassa ja valtio (eli veromaksaja) hoitaa ympäristöongelmista lankeavan laskun.
Kaivoslaki on uudistamisen tarpeessa. Lakia tulisi muuttaa esimerkiksi niin, että luvitus- ja valvontaprosessi olisi selkeämpi ja luotettavampi, paikallisyhteisöllä eli kunnalla olisi yksiselitteinen oikeus päättää kaivoksen tulosta alueelleen ja että malminetsintä luonnonsuojelualueilta kiellettäisiin. Kaivosluvan myöntämisen ehdoksi tulee asettaa kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon myös asukkaiden, muiden elinkeinojen ja alueiden käyttäjien edut. Kaivoslupaa ei pidä myöntää, mikäli kokonaishyödyt ovat miinuksella. Ympäristöluvituksen ja lupien valvonnan osaaminen ja riippumattomuus on varmistettava.
Uudistusta kaipaa myös kaivosverotus. Maanalaiset mineraalit ovat kansallisomaisuutta mutta kansakunta ei saa niiden käytöstä korvausta. Kaivosyhtiöt eivät maksa raaka-aineestaan mitään, paitsi pienen korvauksen maanomistajalle. Maaperän antimet ovat yhteisomistusta ja kaivostoiminnasta aiheutuu aina myös haittoja, joten olisi kohtuullista että maan antimista hyötyvät (usein ulkomaiset monikansalliset) kaivosyhtiöt maksaisivat käyttämistään raaka-aineista edes pientä korvausta yhteiskunnalle veron muodossa. Harkittavaksi kuitenkin tulee, mikä osuus verosta tai vastaavasta korvauksesta tilitettäisiin valtiolle ja mikä paikallisyhteisölle, eli kunnalle. Kaivosten haitat ovat yleensä paikallisia, joten olisi kohtuullista että kunta saisi myös osansa kaivosverosta.
Kaivosveroa ehdottaville sanotaan vastalauseena, että kaivosyhtiöt maksavat Suomeen muita veroja. Aivan, esimerkiksi työntekijöiden palkoista tai käytetystä sähköstä maksetaan normaalit verot ja yhtiöt ovat muiden yritysten tapaan yritysverovelvollisia, tosin kaivosyhtiöt ovat kunnostautuneet agressiivisessa verosuunnittelussa eli näidenkin verojen maksun minimoimisessa. Mineraaliraaka-aine on kaivosteollisuuden päätuotannontekijä ja tämän uusiutumattoman raaka-aineen yhtiöt saavat kuitenkin Suomelta ilmaiseksi. Samalla ympäristöhaitat jäävät Suomeen ja kaivetut raaka-aineet eivät ole enää tulevien sukupolvien hyödynnettävissä.
Olisi siis vähintäänkin kohtuullista, että kaivosyhtiöt maksaisivat käyttämästään uusiutumattomasta yhteisvarallisuudesta edes pientä veroa yhteiskunnalle. Myös monet kansalaiset tuntuvat ajattelevan näin ja kaivoslain uudistamisen ja kaivosveron puolesta puuhataan erilaisia kansalaisaloitteita.
Kaivosveron perusteita, tasoa ja jakoa tulisi nyt selvittää. Toteutustapoja voivat olla louhitun maan määrään perustava louhintavero, louhittujen malmien arvoon perustuva rojaltivero tai näiden yhdistelmä. Myös elinkeinoministeri Lintilä (kesk.) näytti tänään varovaista vihreää valoa ajatukselle kaivoksille määrättävästä ympäristönsuojelun vakuutusmaksuista tai rikasteeseen perustuvasta verosta.
Toivoa paremmasta kaivoslaista ja kaivosverosta siis on, asiaan palattaneen seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa. Kaikki kaivosyhtiöt eivät ole konnia ja kaivosteollisuutta tarvitaan niin kauan kuin me käytämme uudiskaivannaisia sisältäviä tuotteita. Kaivostoiminnan pelisääntöjen tulee kuitenkin olla reilut ja yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden tulee olla kunnossa.
