Avaimia työl­li­syy­sas­teen nostoon

Työ on merkittävä asia sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta. Hyvä työllisyysaste on olennaista julkisen talouden ja yhteiskunnan kehitysmahdollisuuksien kannalta. Yksilöille työ on merkittävä toimeentulon lähde, mutta usein myös sosiaalisen hyvinvoinnin ja identiteetin peruspilari. Työttömyys voi olla riskitekijä monenlaisille sosiaalisille ongelmille. Rinteen hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin. Tavoite on…

lue lisää

Aktiivimalli joutaa roskiin

Yli 140 000 suomalaista on allekirjoittanut aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen ja kyselytutkimuksien mukaan kansalaisten enemmistö haluaa perua aktiivimallin. Aktiivimalli koetaan epäoikeudenmukaiseksi eikä se ole onnistunut tavoitteissaan, eli ihmisten aktivoinnissa. Silti hallituspuolueet esittävät kansalaisaloitteen hylkäämistä ja aktiivimallin jatkamista. Aktiivimalli sotii kansalaisten oikeustajua vastaan, sillä se rankaisee ihmistä työttömyydestä, silloinkin kun ihminen…

lue lisää