Käsissämme on mielenterveyskriisi

Jo ennen koronaa oli selvää, että mielenterveysongelmat ovat yksi suurimmista kansanterveydellisistä ongelmistamme. Mielenterveysongelmista on tullut suurin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy. Ongelmien kasvun taustalla on osittain se, että niistä uskalletaan nykyään puhua ja apua haetaan myös mielen ongelmiin aiempaa rohkeammin. Mielenterveysongelmien osuus tautitaakasta on kasvanut, mutta niiden hoitamiseen ei ole ohjattu vastaavia resursseja….

lue lisää

Mitä sotesotkusta voi oppia?

Tällä viikolla nähtiin Sipilän hallituksen sotesotkun loppuhuipennus, kun uudistusta kriittisesti arvioinut raportti vuoti julkisuuteen. Tarkoitus oli ollut, että sen julkistaminen olisi lykätty vaalien jälkeiseen aikaan. Raportti antaa uudistuksen valmistelusta karun kuvan: keskustan ja kokoomuksen lehmänkauppa sotki uudistuksen, aikataulut olivat mahdottomat, asiantuntijoita ei kuunneltu ja poliittinen ohjaus oli voimallista ja sekavaa….

lue lisää

Mielenterveyden hätätila

Mielenterveyden ongelmat ovat nousseet yleisimmäksi syyksi jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Joka päivä yhdeksän ihmistä jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen vuoksi. Työkyvyttömyyseläkkeet ovat vain jäävuoren huippu. Moni työssäkäyvä, työtön, nuori ja eläkeläinen kärsii mielenterveyden ongelmista. Jopa puolet kärsii mielenterveysongelmista jossain vaiheessa elämänsä aikana. On selvää, että mielenterveysongelmat ovat yksi suurimmista kansanterveydellisistä haasteistamme. Ne heikentävät monien…

lue lisää

Mielenterveydestä uusi Pohjois-Karjala -projekti

Moni muistanee, tai on ainakin kuullut Pohjois-Karjala -projektista. Projekti oli yksi maailman laajimmista ja onnistuneimmista kansanterveysinterventioista. Se alkoi nimensä mukaisesti Pohjois-Karjalasta ja laajeni myöhemmin valtakunnalliseksi. Tavoitteena oli muuttaa ihmisten elintapoja ja sitä kautta vähentää sydän- ja verisuonitauteja. Samalla kehitettiin sairauksien hoitoa, seurantaa ja ennaltaehkäisyä. Tulokset puhuvat puolestaan: elintapojen muutokset ja parantunut…

lue lisää