Mitä sinulle kuuluu?

”Mitä sinulle kuuluu?” on arkinen kysymys. Tällä pienellä lauseella on kuitenkin suuri voima. Kysymys luo sillan kahden ihmisen välille, tuttujen ja tuntemattomien. Se mahdollistaa ajatusten jakamisen ja luo tunteen osallisuudesta, yhteenkuuluvuudesta ja välittämisestä. Se avaa mahdollisuuden muutokselle.

Liian usein tähän merkitykselliseen kysymykseen kuitenkin vastataan latteuksilla ”Ihan hyvää” tai ”Eipä tässä kurjuutta kummempaa”. Näin vastaamalla me hukkaamme mahdollisuuden merkitykselliseen ajatusten vaihtoon ja inhimilliseen yhteyteen. Toisaalta joskus kysyjä ei edes halua kuulla vastausta, vaan kysymys vertautuu amerikkalaisten ”How are you” -fraasiin, johon ei edes odoteta todellista vastausta.

Kestämmekö me kuulla todellisen vastauksen, uskallammeko vastata rehellisesti, olemmeko me auki vuorovaikutukselle? Tätä meidän jokaisen on hyvä kysyä itseltään. Uskon, että todella avaamalla suumme ja korvamme toinen toisille, voimme vahvistaa omaa ja toisten hyvinvointia.

On myös pohdittava, keneltä me kuulumisia kysymme. Liian usein päihdeongelmaiset, syrjässä olevat ja köyhät jäävät äänettömiksi. Heihin kohdistetaan toimenpiteitä ja huolipuhetta, mutta harvemmin pysähdytään kysymään, että ”mitä sinulle kuuluu?” ja kuuntelemaan vastausta.

Viime vuosina Suomessa on järjestetty Kuka kuuntelee köyhää? –tilaisuuksia, jossa köyhyyttä kokeneet ja päättäjät on saatettu saman pöydän ääreen ja köyhyyttä kokeneet ovat päässeet jakamaan tarinoitaan. Köyhyys on ensisijaisesti yhteiskunnan eikä yksilön epäonnistuminen, joten meidän on pysähdyttävä kuulemaan ihmisten kokemuksia ja ajatuksia siitä, miten rakenteita on muutettava.

Vastaavia keskusteluja olisi hyödyllistä järjestää myös esimerkiksi päihdeongelmista kärsivien ihmisten kanssa. Päihdeongelman takana on usein monia taustatekijöitä, eikä päihdeongelma ole koko kuva ihmisestä. Toisaalta päihdeongelmista kärsineillä voisi olla myös hyviä kehitysajatuksia liittyen esimerkiksi palveluihin ja muihin yhteiskunnan järjestelmiin. Joulu on jo ovella. Jouluna jaetaan lahjoja ja rauhoitutaan lähimmäisten parissa. Kaikissa perheissä joulu ei kuitenkaan ole erityisen iloista aikaa, ongelmat ja yksinäisyys voivat tuntua silloin erityisen raskailta. Tämän joulun aineeton joululahja voisi olla kysyä tutuilta ja tuntemattomilta ”Mitä sinulle kuuluu” ja pysähtyä kuuntelemaan vastausta. Pienet sanat voivat avata yhteyden, joka muuttaa elämää ja maailmaa.

Julkaistu Valkonauha -lehdessä 4/2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.