Eduskuntavaalit takana – hallitusneuvottelut edessä

Suomi on saanut uuden eduskunnan. Uusi eduskunta on entistä punavihreämpi ja sukupuolten edustajien suhteen tasapainoisempi. Niin demarit kuin vihreät ja vasemmistoliittokin ottivat sunnuntaina vaalivoiton. Eduskuntavaaleissa suurimman voiton siis ottivat puolueet, jotka korostavat eriarvoisuuden vähentämistä ja kestävää ilmastopolitiikkaa.

Toivon, että vaalitulos heijastuu myös hallitusohjelmaneuvotteluihin ja neuvotteluiden kokoonpanoon. Suomi tarvitsee hallituksen, joka vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen ja antaa sen viestin, että kaikista pidetään huolta. Suomi ei kestä enää uutta porvarihallitusta.

Periaatteessa tästä eduskunnasta voi muodostaa monenlaisen hallituspohjan. Tavoittelemisen arvoinen pohja voisi olla moderni kansanrintama, eli sd+vas+vihr+kesk+rkp. Punavihreät puolueet eivät pysty muodostamaan keskenään enemmistöhallitusta, joten muitakin puolueita tarvitaan. On selvää, että yhteistyö keskustan kanssa olisi helpompaa kuin kokoomuksen kanssa, mutta lopulta hallitusohjelma ratkaisee hallitukseen osallistumisen.

Tässä vaiheessa ei ole mielekästä sulkea liikaa ovia erilaisilta hallituspohjilta. Hallitukseen pitää pyrkiä, sillä siellä voi parhaiten edistää poliittisia tavoitteita ja vaikuttaa siihen, että politiikkaa tehdään tavallisten pieni- ja keskituloisten ihmisten ja ympäristön ehdoilla. Kuitenkaan hallitusyhteistyöhän ei voi osallistua hinnalla millä hyvänsä.

Omituinen piirre näissä vaaleissa oli se, että keskusta maksoi yksin laskun porvarihallituksen teoista. Se ehkä heijastaa sitä, että harjoitettu politiikka oli kokoomuslaista eivätkä keskustan kannattajat kiittäneet. Todennäköisesti vasemmistoyhteistyö maistuisi paremmin keskustan kannattajille. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti tänään jättävänsä tehtävänsä puheenjohtajana vaalituloksen johdosta. Johtajavaihdos voi avata keskustalle paremmat mahdollisuudet hallitukseen osallistumiselle. Omituista on, että mukana leikkaamassa olleet perussuomalaiset kykenivät pesemään kätensä köyhien kurittamiselta ja säilyttivät kannatuksensa. Melkoinen silmänkääntötemppu.

Jos demarien hallitustunnustelut eivät johda lopputulokseen, voi pahimmassa tapauksessa edessä olla uusi perusporvarihallitus. Uskon ja toivon kuitenkin, että tähän ei päädytä. Edessä on mielenkiintoiset viikot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *