Asunnottomuus on edelleen ongelma

Tänään 17.10. vietetään asunnottomien yötä. Asunnottomien määrä on Suomessa saatu laskuun päämäärätietoisella politiikalla, mutta edelleen liian moni kärsii asunnottomuudesta.

Tämän vuoden asunnottomien yön erityinen teema on naisten asunnottomuus. Suomessa oli vuonna 2018 yli 1 200 yksinelävää asunnotonta naista. Asunnottomien naisten todellisen määrän oletetaan kuitenkin olevan suurempi, sillä piiloasunnottomuus on yleistä erityisesti naisten keskuudessa.

Suomen kaikkiaan noin 5500 asunnottomasta suurin osa on miehiä, mutta naisten osuus asunnottomista on kasvanut. Palvelujärjestelmä on räätälöity paremmin asunnottomille miehille soveltuvaksi eikä se tunnista aina naisten erityistarpeita. Asunnottomat naiset ovat suuressa riskissä joutua hyväksikäytön ja väkivallan kohteeksi ja naisten asunnottomuuteen liittyy usein myös kysymys perheen ja lasten tilanteesta.

Hallituksen tavoitteena on puolittaa asunnottomuus tällä hallituskaudella ja poistaa se kokonaan vuoteen 2027 mennessä. Asunto ensin -periaatteen vahvistaminen, laaja-alainen ja henkilökohtainen tuki, päihde- ja mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantaminen sekä kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuden parantaminen ovat tärkeitä tekijöitä asunnottomuuden vähentämisessä. Tarvitaan myös erityisesti naisille suunnattuja turvallisia palveluja ja väliaikaismajoituspaikkoja.

Henkilökohtainen hygienia on monille asunnottomille erityisen hankalaa peseytymismahdollisuuksien puutteen vuoksi. Aiheeseen liittyy usein myös häpeän tunteita. Naisilla erityiskysymykseksi muodostuu myös kuukautisiin liittyvä hygienia ja kuukautissuojien rahoitus. Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski jätti eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka tavoitteena on, että asunnottomille naisille tarjottaisiin kuukautissuojia maksuttomasti.

Kyseessä on rahallisesti ja toiminnallisesti pieni asia, mutta se olisi tärkeää monien asunnottomien naisten terveyden ja arvokkuuden kannalta, sillä kaikkein köyhimmillä ja heikoimmassa asemassa olevilla asunnottomilla naisilla edullisimpienkin kuukautissuojien hankkiminen lohkaisee liian suuren osan kuukausittaisesta budjetista. Joissakin kaupungeissa kuukautissuojia jaetaan jo esimerkiksi asunnottomien ensisuojissa tai päiväkeskuksissa silloin, jos niitä on saatu lahjoituksena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *