Aktiivimalli ei toimi – laitetaan se roskiin



Aktiivimalli on yksi Sipilän hallituksen vihatuimmista tekeleistä, eikä ihme, sillä se rankaisee työtöntä työttömyydestä ja leikkaa työttömyysturvaa. Aktiivimallin leikkuri on iso asia ennestään pienillä tuloilla sinnitteleville ihmisille, lisäksi se tuntuu nöyryyttävältä rangaistukselta. Vaikka kuinka olisi aktiivinen ja hakisi töitä, napsahtaa leikkuri päälle jos töitä tai työllisyystoimenpiteitä ei löydy. Erityisen epäoikeudenmukainen aktiivimalli on ikääntyneille työttömille ja työkyvyttömille, joita on paljon työttömyysturvan piirissä.

Aktiivimalli ei myöskään ole tehokas tai toimiva. Minkäänlaista näyttöä sen työllisyysvaikutuksista ei ole, mutta se leikkaa joka kuukausi yli 150 000 henkilön työttömyysturvaa. Se on ajanut monia myös toimeentulotuen asiakkuuteen kun leikattu työttömyystuki ei riitä elämiseen. Toimeentulotuen asiakkuus on ihmisille byrokraattinen tilanne ja yhteiskunnan näkökulmasta se on pahin kannustinloukku. Ihmisten ajaminen toimeentulotuelle ei siis ole erityisen viisasta työllisyyspolitiikkaa.

Aktiivimalli tulee heittää roskakoriin. Vasemmistoliitto on luvannut poistaa aktiivimallin ja asettanut sen kynnyskysymykseksi hallitukseen menemiselle.

Mutta mitä tilalle? Ihmisten kyykyttämisen ja kepittämisen sijaan me haluamme kannustaa ja luoda mahdollisuuksia. Työvoimapalveluiden tulee karenssien lätkimisen sijaan keskittyä työttömien palveluihin, työnvälitykseen ja työnhaun tukeen. Työttömyyden vaihtoehtona pitää nykyistä useammin olla uuden oppiminen ja koulutus. Perusasteen varassa olevien työllisyysaste on laskenut lähemmäksi 40 prosenttia ja siksi on erityisen tärkeää taata nuorille maksuton toisen asteen koulutus.  

Olemme esittäneet, että pitkäaikaistyöttömille otetaan käyttöön työllisyystakuu. Se tarkoittaisi, että pitkään työttömänä olleille järjestetään palkkatuettua työtä työehtosopimuksen mukaisella palkalla. Me haluamme uudistaa perusturvaa kohti perustuloa, niin että perustoimeentulo olisi aina turvattu ja lyhyenkin työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa.

Seuraavan eduskunnan ja hallituksen kokoonpano ratkaisee, mihin suuntaan työvoimapolitiikkaa sosiaaliturvaa uudistetaan. Nyt on aika äänestää aktiivimalli roskakoriin. Sinä päätät.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.