Ajatuksia Suomen Nato-jäsenyydestä

Elämme historiallisia päiviä. Valtioneuvostossa annoimme eilen eduskunnalle selonteon, jossa esitetään puolustusliitto Naton jäsenyyden hakemista. Asiasta keskustellaan ja äänestetään nyt alkuviikosta eduskunnassa. Varsinaiseen jäsenyyteen on vielä matkaa, sillä se edellyttää kaikkien Naton jäsenmaiden hyväksyntää. Mutkia matkaan voi vielä tulla, kuten näemme Turkin viime aikaisista ulostuloista.

Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut perustavalla tavalla Putinin Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Olemme joutuneet näkemään, että Venäjä on valmis aloittamaan laajamittaisen ja avoimen sodan Euroopassa ilman mitään hyväksyttävää syytä. Putinin hallinto on toiminnallaan osoittanut, ettei se kunnioita naapurimaidensa itsemääräämisoikeutta, kansainvälisiä sitoumuksia ja humanitaarista oikeutta. Venäjä on ilmaissut näkevänsä naapurimaiden kuuluvan sen etupiiriin ja pyrkinyt rajoittamaan naapuriensa puolustuspoliittisia ratkaisuja ja oikeutusta sodankäyntiin haetaan Venäjän suurvaltahistoriasta.

Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa. Kuitenkin aiemmin lähes mahdottomalta tuntunut skenaario siitä, että Venäjä uhkaisi Suomen itsemääräämisoikeutta ja itsenäisyyttä, on valitettavasti alkanut vaikuttaa aiempaa mahdollisemmalta. Se, että Suomi pysyttelee suurvaltapolitiikan ja sotilasliittojen ulkopuolella ei välttämättä takaa meidän turvallisuuttamme.

Venäjän ilmaukset etupiiriajattelusta ja sodan oikeutuksen hakeminen Venäjän suurvaltahistoriasta yhdistettynä Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan naapurimaataan Ukrainaa vastaan ovat saaneet meidät uudelleenarvioimaan Suomen puolustuspoliittisia ratkaisuja. Kansalaiset laajasti ovat uudelleenarvioineet kantojaan ja suomalaisten aiempi selvä Nato-vastaisuus on kääntynyt nopeasti selväksi Nato-myönteisyydeksi.

Muuttuneessa tilanteessa, kannatan Nato-jäsenyyden hakemista ja tulen äänestämään eduskunnassa jäsenyyshakemuksen puolesta. Kantani muuttuminen perustuu arvioon siitä, minkä ratkaisun näen muuttuneessa tilanteessa parhaiten turvaavan Suomen turvallisuuden pitkällä tähtäimellä. Nato-jäsenyys olisi askel Suomen turvallisuuden puolesta, ei teko ketään vastaan.

Riskittömiä vaihtoehtoja ei ole. Lyhyellä aikajänteellä jäsenyys ja sen hakeminen todennäköisesti lisää riskejä, sillä se tuo mukanaan riskin Venäjän vastatoimista. Pidemmällä tähtäimellä jäsenyys taas todennäköisesti vahvistaisi Suomen turvallisuutta, sillä se nostaisi Suomeen hyökkäämisen kynnystä ja vahvistaisi Suomen puolustuskykyä, kun saisimme hyökkäyksen sattuessa apua muilta Nato-mailta.

Myös päätös olla liittymättä Natoon olisi tässä tilanteessa päätös. Nato-optio voisi menettää käytännössä strategisen merkityksensä, jos näyttää siltä, ettei sitä haluta käytännössä missään tilanteessa lunastaa. Tämä voisi jatkossa kaventaa Suomen liikkumatilaa ja altistaa meidät vaikuttamiselle.

Nato-jäsenyys ei kuitenkaan olisi mikään ihmelääke turvallisuushuoliimme. Joka tapauksessa, myös Nato-jäsenenä, Suomi vastaisi ensisijaisesti omasta puolustuksesta. Suomalaisten on myös tärkeä muistaa, että keskinäisen avunannon velvoite on molemminpuolinen, eli Nato-jäsenyyteen liittyy myös velvoitteita Suomelle ja odotus muiden auttamisesta.

Tälle kannalle päätyminen ei ole ollut minulle mikään itsestäänselvyys tai helppo prosessi. Natossa on edelleen ongelmansa. Littoumaan kuuluu maita, joiden oikeusvaltiokehitys ja ihmisoikeustilanne on huolestuttava ja joiden tulevasta kehityksestä on syytä olla huolissaan. Pääosa Nato-maista on kuitenkin meille tuttuja eurooppalaisia kumppaneita.

Naton kollektiivinen turvallisuus nojaa paljon USA:n sotilaalliseen voimaan ja ydinasepelotteeseen. Maan tuleva kehitys ja sen mahdolliset seuraukset Natolle ja globaalille vakaudelle mietityttävät. USA:lla on myös historiaa muualla maailmassa käydyistä kyseenalaisista sodista. On kuitenkin muistettava, että ne on pääosin käyty ilman Naton osallistumista ja Naton osallistuminen sotatoimiin vaatii yksimielisyyttä kaikilta jäsenmailta. Vaikka on olemassa pelko siitä, että Nato-jäsenenä tulisimme jollain tavalla mukaan vedetyksi johonkin kansainväliseen selkkaukseen, niin suomalaisia sotilaita ei lähetetä maailman sotiin jatkossakaan ilman omaa päätöstämme.

Pohdinta on ollut siksikin vaikeaa, että sotilasliitot, ydinasepelote ja kasvava sotilasvarustelu eivät yleisesti ottaen edusta sitä, mitä haluaisin maailmassa nähdä. Kuitenkin meidän on tehtävä ratkaisuja siinä epätäydellisessä maailmassa, jossa elämme. Meidän on vahvistettava turvallisuuttamme tilanteessa, jossa Euroopassa soditaan ja etupiiriajattelu on kaivettu historian romukopasta politiikan johtotähdeksi.

Eurooppalaisen puolustusyhteistyön syventäminen olisi voinut olla vaihtoehto Natolle. Kuitenkin suurin osa EU-maista on Nato-maita, eikä niillä välttämättä ole halua rakentaa Natolle rinnakkaisia puolustusrakenteita Euroopan Unionin sisälle. Eurooppalainen vaihtoehto, niin houkutteleva kuin se olisikin, ei siis ole ainakaan nyt realistinen. Toki Euroopan unionin jäsenenä voimme jo nykyisellään odottaa apua ja tukea muilta jäsenmailta, mutta yhteisiä puolustusrakenteita EU-mailla ei ole ja unionin tarjoama turva ei todennäköisesti ole yhtä vahva kuin Naton turvatakuut.

Nyt on syytä suunnata keskustelua siihen, millainen Nato-maa Suomi tulisi olemaan. Suomen tulee tehdä vahvaa pohjoismaista yhteistyötä myös Naton sisällä. On hyvä, että Suomi ja Ruotsi ovat tekemässä samansuuntaisen puolustuspoliittisen ratkaisun nyt kun myös Ruotsi on liittymässä Natoon. Ruotsi on naapurimme ja meillä on yhteiset turvallisuusintressit, joten yhteistyömme syventäminen myös Naton sisällä on viisasta. Ylipäätään toivon, että pohjoismaat tekevät Naton sisällä yhteisten arvojemme mukaista yhteistyötä ja vaikuttamistyötä. Suomen tulee yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa vaikuttaa siihen, että Nato keskittyisi jatkossa jäsenmaidensa puolustamiseen, eikä sotimiseen muualla maailmassa. Meidän on nostettava Naton agendalle kysymyksiä liittyen ilmastoon ja ihmisoikeuksiin.

Me voimme itse määritellä sitä, millainen jäsenyydestämme tulee. Suomen ei pidä ottaa ydinaseita maaperälleen enkä näe myöskään tarvetta Nato-tukikohdille Suomessa. Suomen tulee säilyttää ulkopoliittisen liikkumavaransa myös suhteessa Nato-maihin, sillä Nato on puolustusliitto, ei ulkopoliittinen liitto. Jatkossakin Suomen on ulkopolitiikassaan työskenneltävä jännitteiden alentamisen, aseriisunnan, vuoropuhelun, rauhanrakentamisen ja diplomatian puolesta. On hyvä huomata, että on erilaisia Nato-maita, joilla on erilainen ulkopolitiikka ja rooli kansainvälisessä politiikassa. Suomen on säilytettävä oma, itsenäinen ja rakentava roolinsa.

Kun Ukrainan sota joskus loppuu ja jännitteet laskevat, tulee toivottavasti vielä aika, jolloin Suomi voi luoda Venäjään jälleen rakentavia suhteita ja uutta yhteistyötä. Se riippuu tietenkin ennen kaikkea Venäjän toimista ja maan sisäisestä kehityksestä. Venäjä tulee joka tapauksessa jatkossakin olemaan naapurimme, joten toivon, että Nato-jäsenyydestä riippumatta vielä joskus meillä voi olla rakentavat ja toimivat naapurussuhteet.

Ymmärrän, että Nato-pohdinnassa on voinut tulla myös eri johtopäätökseen kuin itse olen lopulta tullut ja ymmärrän myös liittoutumisen vastaisia argumentteja. Suhtautuminen Natoon on ollut nopeassa muutoksessa Vasemmistoliiton sisällä viime kuukausina, aivan kuten muuallakin yhteiskunnassa. Kysymys jakaa jäsenistöä ja kannattajia melko tasaisesti. On hyvä, että meillä kansanedustajilla on puolueessa vapaat kädet äänestää oikeaksi katsomamme vaihtoehdon puolesta. Ei ole syytä pyrkiä mihinkään pakotettuun yksimielisyyteen.

Vasemmistoliitossa on onneksi ollut tilaa aidolle keskustelulle Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista, sekä molemmille kannoille. Toivon, että voimme puolueessa ja laajemminkin suomalaisessa yhteiskunnassa käydä erilaisia mielipiteitä kunnioittavaa ja moniäänistä keskustelua ja toivon, että menemme erilaisista kannoista huolimatta yhdessä eteenpäin. Tavoitteemme on yhteinen, Suomen ja suomalaisten turvallisuuden varmistaminen. Se, ettei sotaa koskaan enää tulisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.