Ihmiskunnan välinpitämätön suhtautuminen ympäristön asettamiin reunaehtoihin ja maapallon kantokykyyn näkyy ajassamme monin tavoin. Ilmastonmuutos on kestämättömän toiminnan ilmeinen seuraus, mutta luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on toinen suuri ongelma. Suomi on usein ylpeä puhtaasta luonnostaan, mutta tosi asia on, että luonto köyhtyy myös Suomessa.
Suomen ympäristökeskuksen tuoreen selvityksen mukaan Suomen luontotyyppien tila ei ole parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana, vaan monien luontotyyppien kehityssuunta on arvioitu edelleen heikkeneväksi.
Tarkemmin sanottuna vajaasta 400:sta Suomessa esiintyvästä eri luontotyypistä noin puolet (48 %) arvioitiin uhanalaisiksi koko maassa. Etelä-Suomessa uhanalaisten osuus (59 %) on selvästi suurempi kuin Pohjois-Suomessa (32 %). Pohjoisessa luonnon tila on siis huomattavasti parempi kuin etelässä, todennäköisesti laajojen suojelualueiden ja harvemman asutuksen ansiosta.
Huolissaan saa olla lähes kaikista luontotyypeistä, niin vesistöistä, soista kuin metsistäkin. Erityisen huolissaan on kuitenkin syytä olla metsäluonnosta, joka muodostaa myös suurimman osan luontotyyppien pinta-alasta.
Vaikka luonnonsuojelualueita on saatu lisää, jatkaa luonnon monimuotoisuuden kannalta kriittisten vanhojen metsien pinta-ala pienenemistään hakkuiden seurauksena. Metsätalouden käytössä olevalla maalla yli 160-vuotiaiden metsien pinta-ala on hakkuiden seurauksena vähentynyt 42 % viimeisten 15 vuoden aikana, eikä vanhojen metsien suojelu ole riittävällä tasolla. Jos sama kulku jatkuu, niin vuoteen 2040 mennessä kaikki yli 160 vuotiaat metsät on hävitetty metsätalouden maalta, eikä mikään lainsäädäntö ei rajoita tätä kehitystä. Kansainvälisten uhanalaisuuskriteerien perusteella arvioituna seuraavan 50 vuoden aikana Suomen metsälajeista 74–243 kuolee sukupuuttoon.
Kysymys tietysti kuuluu, mitä voimme tehdä? Metsien suojelua on lisättävä, erityisesti Etelä-Suomessa ja tarkoitusta varten on varattava riittävät määrärahat. Vapaaehtoisuuteen perustuva Metso-ohjelma on ollut erittäin onnistunut, ja sitä tulisikin jatkaa ja laajentaa. Tämä on välttämätöntä, jotta voimme säästää vanhoja metsiä. Suomi on sitoutunut suojelemaan 17 % kaikista elinympäristöistä. Tällä hetkellä suojelutaso Lapin eteläpuolisessa Suomessa on 2–8 % maakunnasta riippuen.
Lisäksi hakkuut on mitoitettava luonnon monimuotoisuuden kannalta kestävälle tasolle ja ohjattava pois arvokkaimmista luontokohteista. Talousmetsien hoidossa on nykyistä vahvemmin otettava huomioon luonnon monimuotoisuus esimerkiksi lisäämällä metsiin jätettävän lahopuun määrää sekä soveltuvissa kohteissa lisäämällä eri-ikäismetsänhoitoa, eli niin sanottua jatkuvaa kasvatusta.
Metsähallitus hallinnoi valtion eli meidän kaikkien yhteisiä maa- ja vesialueita, yhteensä 12,5 miljoonaa hehtaaria, mikä on noin kolmannes Suomesta. Metsähallituksen puun tuotannon tuloutustavoitteita on kohtuullistettava, jotta metsiä voidaan kasvattaa vanhemmiksi ennen hakkuita ja arvokohteet voidaan jättää rauhaan. Valtion metsät tulisi myös sertifioida vastuullisen metsänhoidon FSC-sertifikaatilla, joka ohjaisi metsien hoitoa ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävämpään suuntaan.
Metsänhoidon eri vaiheisiin voi hakea Kemera-tukea, esimerkiksi taimikonhoitoon, nuoren metsän hoitoon tai pienpuun keräämiseen. Kemera-tuki ei nykyisellään huomioi luonnon monimuotoisuutta. Kemera-tuki tulisikin uudistaa niin, että se ohjaisi monimuotoisuutta suojelevaan metsänhoitoon.
Eräs uusi avaus on tutkijoiden ehdotus ekologisesta kompensaatiosta suurten hankkeiden yhteyteen. Elinympäristöjen tai luonnon monimuotoisuuden heikentäminen tulisi kompensoida esimerkiksi ennallistamalla ja suojelemalla vastaavia kohteita toisaalla. Ekologinen kompensaatio tulisi ottaa pakolliseksi ainakin julkisissa suurissa hankkeissa, ja selvittää mahdollisuutta lisätä ekologinen kompensaatio pakolliseksi lakiin.
Luonnon monimuotoisuus ei ole ainoastaan itseisarvo, se on myös ihmiselämän kannalta olennainen asia. Ihmiset viihtyvät ja pysyvät terveempinä monimuotoisessa luonnossa, ja monet keksinnöt ja innovaatiot kumpuavat luonnon antimista. Mutta ennen kaikkea monimuotoinen luonto pystyy sopeutumaan ja joustamaan parhaiten, kun ilmastonmuutoksen edetessä erilaiset häiriöt lisääntyvät. Ihmisen elämä on lopulta riippuvainen ympäristöstä, ja jos köyhdytämme ympäristön, niin köyhdytämme lopulta myös itsemme.
